Alastonsuomi.com

29.10.2009 at 23:42 (Alastomuus, Seksi, Valokuvaus)

Alastonsuomi alkaa vähitellen toipumaan huoltokatkoksestaan. Toivottavasti sivusto alkaa sen myötä toimimaan hieman vikkelämmin…

Kun ensimmäisen kerran kuulin kyseisestä sivustosta, olin hieman ihmeissäni, sillä en ajatellut tavallisten ihmisten olevan niin innokkaita paljastelemaan itseään. Olin toki silloin aika paljon nuroempikin ja äärettömän paljon ujompi kuin nykyään, ja tällä on luultavasti ollut hyvinkin paljon vaikutusta ajatuksiini tuolloin.

Mutta mitä tapahtuikaan…

Elimme nykyisen poikaystäväni kanssa jonkun aikaa kaukosuhteessa ja koska tänä aikana ei seksiä pystynyt harrastamaan, niin poikaystäväni pyysi minua lähettämään hänelle kuvan itsestäni alasti. Ajatus oli hieman pelottava aluksi, kun koulu ja vanhemmat olivat tehneet tehtävänsä saarnauksen suhteen ja ajattelin, että jossakin vaiheessa kuvatpäätyvät johonkin yleiseen jakoon… Noh, tyhmä ajatus, sillä luotinhan miekkoseen täysin jo silloin.. Ja kyllä, otin kuvan itsestäni ja lähetin sen hänelle vaikka pelkäsinkin kovasti hänen reaktiotaan. Hän oli omien sanojensa mukaan varsin positiivisesti yllättynyt. Hyvä niin.

Tämän jälkeen kuvien lähetteleminen poikaystävälleni tuli melkeinpä tavaksi, joka jatkui koko kaukosuhdejakson ajan. Jollain jännittävällä tavalla aloin nauttia siitä, että minä olin noiden kuvien kohteena. Yksin kuvaaminen toki rajoitti aika paljon kuvien laatua, mutta jo siitä huomasin, että todella tykkäsin olla kuvan kohde. Valokuvaustahan olen itse harrastanut jo pidempään, mutta harvemmin kuitenkaan olen itse ollut kuvauskohde..

Kaukosuhde muuttui lähisuhteeksi, mutta jatkoimme valokuvien räpsimistä aina satunnaisesti ja silloin jo aloin miettiä tunnuksen luomista AS:sään. Meni kuitenkin melko kauan, ennen kuin oikeasti uskalsin toteuttaa tuon pienen salaisuuteni. Kun viimein sain luotua sen, olin hyvin yllättynyt positiivisten kommenttien määrästä. Tai siis siitä, ettei kyseinen sivusto ollutkaan täynnä toisilleen kateellisia naisia, jotka jaksaisivat kommentoida negatiivisesti. Sivustolla tosin tuntuu muutoinkin olevan sellainen ilmapiiri, että jos joku kuva ei miellytä, sitä ei yksinkertaisesti kommentoida. Hyvä niin. :)

Itse olen melko tarkka kuvieni laadusta ja tahdon että rajaukset sun muut olisivat mahdollisimman iksusti ennen kuvan julkaisua. Tämä juontanee juurensa minussa asuvasta harrastelijavalokuvaajasta, jonka mielestä kuvan laatu, tarkkuus ja rajaus on vähintään yhtä tärkeää kuin itse kuvauksen kohde. Tämä tietenkin vähentää julkaistavien kuvien määrää, mutta laatu ennen määrää.

Itse käyn tuolla sivustolla ihailemassa siis kauniita ja taidokkaasti otettuja kuvia… Ja ehkä se pieni tirkistelijä asuu minussakin sitten, vaikka sitähän en taistelematta tunnusta. ;)

About these ads

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: